Lonkka

Koti  

Takaisin

Mikä on lonkan nivelrikko?

Lonkan nivelrikko on yleisimpiä sairauksiamme. Se on yleisempi vanhemmissa ikäryhmissä. Lähes puolella potilaista sairautta esiintyy molemminpuolisena.

Sairaus tunnistetaan oireiden kehittymisen, lääkärin tekemän tutkimuksen ja röntgenkuvien perusteella. Tyypillinen oire on rasitukseen liittyvä kipu. Usein esiintyy joko seisomisen tai istumisen jälkeistä liikkeelle lähtökipua. Useimmiten kipu tuntuu nivusessa ja säteilee reiden etusivulle. Vähitellen lonkkanivel jäykistyy, mikä ilmenee vaikeutena sukkien ja kenkien jalkaan laitossa. Vaikeiden oireiden esiintyminen ja oireettomat kaudet vuorottelevat. Aina oireiden vaikeusaste ja röntgenkuvissa todettavissa olevat muutokset eivät vastaa täysin toisiaan.

Mikä aiheuttaa lonkan nivelrikon?

Lonkan nivelrikko voi johtua aikaisemmista sairauksista tai vammoista. Useampaan niveleen kohdistuvana nivelrikkoa voidaan kutsua yleiseksi ja tällöin taipumus on perinnöllinen. Yleisin muoto on niin sanottu primääri artroosi, jolla ymmärretään tilaa, jota ei edellä sairaus tai vamma.

Ylipainoa pidetään yhtenä nivelrikon syynä. Nelikymmenvuotiaan lieväkin ylipaino voi kaksinkertaistaa riskin saada myöhemmin nivelkuluma. Ruotsalaisen aineiston mukaan tietyissä ammateissa nivelrikon riski on suurempi (miehillä maanviljelijä, rakennustyöntekijä, naisilla postinkantaja). Etenkin huippu-urheilun aiheuttama kuormitus tiettyjen lajien kohdalla lisää nivelkuluman riskiä.

Lonkan nivelrikkoa voidaan ehkäistä välttämällä toistuvaa raskasta kuormitusta ja staattisia raajojen asentoja. Ehkäisevillä toimenpiteillä voidaan vähentää särkyjä vielä senkin jälkeen kun nivelrikon oireet on todettu.

Hoito

Fysioterapia ja lääkehoito

Jotta hoito voitaisiin antaa mahdollisimman tehokkaana täytyy vaivan laatu ja vaikeusaste ensin määrittää. Liikkeellelähtökipujen ja kankeuden yhteydessä riittää fysioterapia ja ergonomiset ohjeet. Kun rasituskipuja alkaa esiintyä kannattaa vähentää kuormitusta kävelykepin tai kyynärsauvojen avulla. Tässä vaiheessa saatetaan tarvita myös särkylääkkeitä ja iskua vaimentavia pohjallisia. Työtilannetta joudutaan arvioimaan. Kun rasituskivut käyvät vaikeammiksi, joudutaan ottamaan käyttöön tulehduskipulääkkeet. Samoin silloin, kun kärsitään leposäryistä. Lääkitystä voidaan jatkaa useita vuosia, mikäli sivuvaikutuksia ei ilmene. Lääkehoito on vaaratonta ja sitä voidaan jatkaa lievien sivuvaikutustenkin yhteydessä. Fysioterapialla voidaan vähentää kipua ja parantaa toimintakykyä, mutta se ei estä sairauden etenemistä.

Leikkaushoito

Lonkan nivelrikon leikkaushoidossa joko pyritään säilyttämään nivel tai korjaamaan se tekonivelellä. Tekonivelen irtoamisen riski lisääntyy sen mukaan mitä kauemmin se on potilaassa ollut. Siksi nuoren potilaan kohdalla (alle 50-vuotiaat) suositaan omaa niveltä säästäviä menetelmiä.

Niveltä säästävät menetelmät

Osteotomiaksi kutsutaan menetelmää, jossa suoritetaan luun katkaisu ja uuteen asentoon luudutus synnynnäisen epämuotoisuuden vuoksi nivelrikkoa ennaltaehkäisevässä mielessä tai jo alkaneen nivelrikon viivyttämiseksi. Osteotomia voidaan suorittaa joko lantion puolelle tai reisiluun puolelle. Toimenpiteen tavoitteena on muuttaa nivelen kuormitusolosuhteita nivelrikon pahenemista ehkäisevään suuntaan. Menetelmä voi antaa hyvän ja pitkäaikaisen kivunlievityksen mikäli nivelkuluma on soveltuvassa vaiheessa ja leikkauksessa saadaan suunnitelma hyvin toteutettua. Osa osteotomioista auttaa myöhemmin tehtävän tekonivelleikkauksen toteuttamista.

Hyvin nuorille potilaille, joilla on nivelkuluma tai lonkkavamma, voidaan tehdä lonkkanivelen luudutusleikkaus. Menetelmä lievittää hyvin kipua, mutta jättää toiminnanvajauksen. Pitkällä tähtäimellä on huomioitava myös muiden alaraajojen nivelten ja alaselän vaivojen kehittymisen riski lonkan luudutuksen seurauksena.

Niveltä säilyttävä lonkkakirurgia antaa hyvän kivun lievityksen, mutta jättää kohtuullisen toiminnan vajauksen. Kivunlievityskään ei ole täydellinen tai pysyvä. Leikkausten jälkeinen kuntoutus on pitkäaikaista ja vaativaa.

Tekonivelleikkaus

Tekonivelleikkaus edellyttää pitkäaikaista kipua, leposärkyä ja alentunutta toimintakykyä.

Leikkauksessa reisiluun kaula katkaistaan ja reisiluun pää korvataan metallisella tai keraamisella nupilla joka istutetaan reisiluun ytimeen metallisella varrella. Lantion puolella uusi lonkkamalja istutetaan entisen nivelkuopan kohdalle. Lonkkamaljan materiaalina käytetään muovia, keraamia. metallia tai näiden yhdistelmiä. Osien kiinnittämiseen luuhun käytetään yleensä luusementtiä. Tietyin edellytyksin käytetään sementittömiä proteeseja, joiden kiinnittyminen tapahtuu biologisesti luun murtuman paranemisen mekanismilla.

Proteesileikkaus kestää noin kaksi tuntia ja potilas kotiutetaan noin 7-10 päivän sairaalahoidon jälkeen. Kotona toimeen tuleminen edellyttää ohjeiden omaksumista, harjoittelua ja seurantaa. Jo leikkauksen jälkeisenä päivänä päästään kävelyharjoituksiin apuvälineitä käyttäen. Sauvoja käytetään yleensä noin kuuden viikon ajan leikkauksen jälkeen. Sairausloman pituus vaihtelee tavallisimmin kolmesta kuuteen kuukauteen.

Kaikkiin leikkauksiin liittyy riskejä. Laskimoveritulppa voi johtaa hengenvaaralliseen keuhkoveritulppaan. Leikkausten yhteydessä kasvaa myös sydänveritulpan, mahahaavan ja virtsatietulehduksen riski.

Leikkaushaavan syvä bakteeri-infektio on vakava komplikaatio. Sen ehkäisemiseksi kaikissa sairaaloissa käytetään antibioottilääkitystä.

Leikkausalueen komplikaationa saattaa esiintyä nivelen sijoiltaan menoa, murtumia, hermovaurioita ja luunmuodostusta pehmytkudoksiin.

Yleisin myöhäiskomplikaatio on proteesin irtoaminen. Irtoamisen riski kasvaa ajan myötä leikkauksen jälkeen. Noin seitsemän sadasta asennetusta tekonivelestä irtoaa kymmenessä vuodessa. Vammojen jälkitilojen yhteydessä ja nivelreumapotilailla irtoamisen riski on suurempi, samoin miehillä suurempi kuin naisilla. Nuorilla potilailla proteesin irtoamisen riski on suurempi kuin iäkkäillä.

Tekonivelleikkausten tulokset riippuvat siis potilaan iästä, sukupuolesta, aktiivisuudesta ja diagnoosista. Noin yhdeksän kymmenestä leikatusta potilaasta saavuttaa täydellisen kivunlievityksen, lähes normaalin liikelaajuuden ja huomattavasti paremman kävelykyvyn.

Niitä potilaita, joilla epäillään olevan huomattavampi kohonnut irtoamisriski, tulee seurata säännöllisesti. Irtoamista tulee epäillä, kun lonkka muuttuu kivuliaaksi, ilmaantuu jäykkyyttä tai raajan lyhentymää. Näiden oireiden esiintymisen yhteydessä irtoaminen voidaan varmistaa röntgentutkimuksella.

Lähde: http://www.sos.se/mars/sta015/sta015.htm

Hoidostasi vastaava lääkäri kertoo sinulle enemmän sairaudestasi ja siihen liittyvästä hoidosta. Lisää tietoa saat myös sairaalasi potilasohjeista.  

Suomen Nivelyhdistys ry  - PL 1328, 00101 Helsinki -  (09) 27 123 12  -  toimisto@niveltieto.net