Olen terve ,urheileva, työtä tekevä perheen isä. Olen 27 vuotias. Urheilusta joskus on tullut "normaalia" kipua mutta muuten elämä ollut suht kivutonta. Oikeaa lonkkaa on vaivannut noin neljä kertaa elämäni aikana lihaskramppi joka on hoidettu lääkeillä (tulehdus kipulääke+relaksantti). Nyt Minulla on kestänyt noin kuukauden samanlainen lonkan kipuilu. Söin 7 pv:n kuurin arcoxia 120mg ja norflex 100 mg noin kaksi viikkoa. Arcoxian loputtua olen ottanut ibumax 400mg noin kaksi/pv. Lonkka on kipeä ulkosyrjältä suoliluun harjusta alaspäin, ei kuitenkaan lonkkamaljakkoon asti. Aamuisin jäykkyys/kipu pahinta, iltaisin suht ok. Vatsalihaksia ei voi tehdä kipu tulee silloin liian kovaksi. Olen joutunut olemaan myös yleisesti urheilusta sivussa koska kipu provosoituu siitä. Seisoma työtäni olen tehnyt normaalisti. Lääkket auttoivat hieman, mutta lopetin niiden ottamisen koska Minulle tulee niistä hieman huono olo, ja kipu on lievittynytkin jo, muttei poistunut. Kolmisen viikkoa sitten kävin ensiavussa koska kivut olivat siinä määrin kovat. Sain voltaren piikin lonkkaani ja em. mainitun lääkityksen. EA lääkäri myös totesi lonkkien ulkorotaation olevan vajaa, epäili synnynnäistä ominaisuutta mutta siksi samalla sain myös lähetteen lonkan röntgen kuvaan. Kuva otettiin ja reilu viikko sitten omalääkäri soitti ja sanoi ettei se lonkka Hänestä pahalta näytä, mutta kysyy vielä radologin mielipiteen. Viikko sitten perjantaina omalääkäri soitti ja lause joka vieläkin soi päässä oli tämä. "Te olette 27 vuotias ja Teillä on kuluma lonkassa". Kyselin asioita, vastaukset olivat ympäripyöreitä. Sanoi laittavansa tapaukseni eteenpäin ortopedille joka huolehtii jatkosta. En ole vielä saanut tietoa yrityksistäni huolimatta millä tolalla asiani ovat.

Viikkoni on ollut epätoivoinen. Olen voinut huonosti fyysisesti ja henkisesti. Lonkkakin on ollut kipeä, muitakin oireita ollut esim. päänsärkyä, oksettavaa oloa ja henkistä pahoinvointia. Nyt toivon kommentteja asioista tietäviltä. Mitä nyt onko urheilut urheiltu? Miten nivelleikkaus onnistuuko kamppailu-urheilu enää operaation jälkeen? Pysynkö työkykyisenä vai pitääkö seisoma työ lopettaa?  Pääseekö kivuista eroon? Onkohan nämä kuluma kipuja? Mistä semmoisia kulumia voi tulla? Mitä hoitoja on ennen leikkausta? Tuleeko pysyvä lääkitys? Auttaako omega-3 rasvahapot oireita? Miten nopesti nämä kulumat etenevät?  Toivon myös kommentteja mielialasta ja mitä ajatuksia ja selvitymistarinoita olette kokeneet.

Olen normaali tasapainoinen mies, mutta kyllä tämä tieto on vienyt mielen matalaksi. Mittani on 191cm n 120kg. Ylipainoa on hieman, ehkä n 10kg max. Olen isoraaminen ja urheilu on tuonut hieman lihaa luiden päälle.

Kerron tänne palstalle tarinaani kun uusia käänteitä tulee. Kiitoksia kaikille jotka jaksoivat lukea ja kommentoikaa!

Mjoo, voi hyvin kuvitella mitkä asiat päässäsi velloo, koska itse kuulin tuon noin 10-vuotta sitten kun hieman yli 30 vuotias.

Olin juuri silloin urheilu- elämäni huipulla ja muutama marathon ja triathlon takana päin. Harjoittelin 7 päivää viikossa ja kilpailin triathlonissa, marathoneissa, maantiepyöräilyssä, suunnistuksessa ja talvisin hiihtokilpailuissa. Siinä sivussa kävin sitten hyppäämässä välillä laskuvarjolla ja liitelemässä liitimillä.

Sitten se tapahtu... juoksuharjottelussa oikea lonkka tuli kipeäksi alussa, mutta turtui 5km jälkeen ja sama oli suunnistuksessakin. Ongelma oli vain siinä, etä et voinut harjoitella kun seuraavana päivänä särki niin perkeleesti

Noh, ei muuta kun normaalisti Kallion Tapion (urheilu lääkäri) pakeille Diakkariin ja muutamat röngten ja mangeetti kuvat...

Tulos oli se, ettei enään tarvinnut käydä urheilulääkärillä, vaan lääkäri vaihtui lonkka spesialistiin (Jarmo Vuorinen) Diakkarissa ja tulos oli "yllätys yllätys" kuluma lonkassa ja ne urheilut oli sitten urheiltu. Näin se vaan oli vaikka yritin pyristellä vastaan, luulin että kyllä se kestää, mutta aina se osasi lannistaa ja kävin pitkän prosessin että myönsin itselleni, että kaikki urheilu on jätettävä... kaikki. En pystynyt edes uimaan tai pyöräilemään.

Nyt noin kymmenen vuotta olen ollut urheilematta, mutta pelastuksena mielelleni oli ilmailuharrastukseni, jota olen jatkanut hyvin tähän päivään asti ja hyvin aktiivisesti... en edes kaipaa enään urheilua, kyllä ilmailu voittaa sen 100 - 0 .

Mutta nyt ollaan taas luopumassa, kun leikkaus on kohta edessä ja näkee sitten mitä voi enään sen jälkeen jatkaa...

Tsemppiä sinulle ja etsi jotain mielenkiintoista tekemistä, mikä ei ole urheilua.

Moikka!

Itse olen 23-vuotias ja sain tietää molempien lonkkien synnynnäisestä rakenne viasta noin 3-vuotta sitten. yhdessä leikkauksessa (korjaavassa ei siis koko nivelen vaihdossa) olen kerinnyt käymään mikä ei niin auttanut koska"lonkkiin paneuduttiin liian myöhään asiaa vaatimalla vakavuudella" ei tajuttu että mun kulumat eteni niin nopeaan ja korjaus leikkaus auttoi hieman mutta todella vähän nyt on jaloissa niin paljon pituuseroja että selkä on ihan rikki. Pahinta märätilmat.
No, nyt olen kuitenki ollut tietoinen tilastani ja yrittänyt valveutua joten VESIJUOKSEMAAN! sitäkun 4 vuotta on liikkumatta ja venyttelemättä niin se on ihanaa kun vedessä pystyy liikkumaan!

Mieliala on hankalampi homma, mutta en minä enkä usko että moni muukaan on enää kaiken muun lääkkeiden lisäksi turvautunut mieliala lääkkeisiin. Se on tietysti ihan henkilökohtaista. Ei se oikein helpota koskaan, siinä vaiheessa kun vihdoin ja viimein kaikki kaverit/ystävät/perhe ymmärtää että en voi kävellä pitkiä matkoja yms yms on hie,man helpottanut.
Ei tarvitse kokoajan olla kaikille selvittämässä että sittenkun mennään sinne ja tuonne niin mun pitää päästä istumaan ja onhan siellä istumapaikkoja. Ja nuorena ihmisenä ei ikinä kehtaa viedä vanhemmilta istumapaikkoja.
On parempia kuukausia ja sitten mulle tulee välillä romahdus, mutta se kestää korkeintaan kaksi päivää. Ystävät tukee ja perhe!

Voimia sulle!

Elisa

Ja sen kuluman syy on siis lonkkanivelen virheasento joka kuluttaa niveltä. Se on useimmilla jo lapsena saatu. Toinen syyllinen on se lantion virheasento, jonka seurauksen reisiluu kiertyy ja lonkkanivel vääntyy väärään asentoon. Nämä ovat kulumien syynä. Ei ne nivelet kulu, jos ne on kohdallaan ja toimii oikein.

Näitä on helppo tutkia itseltään. Mene rennosti makuulle ja katsele onko molemmat jalat symmetrisessä asennossa alkaen jalkateristä ja sitten lantion asento.

Toni kirjoitti 15.04.2007 at 17:42:34:


Kerrotko tarkalleen miten tuo Lonkkanivel laitetaan symmetriseen asentoon ja mitkä ovat ne "jumppaohjeet" joilla se saadaan pidettyä / korjattua?

Toni kirjoitti 24.05.2007 at 22:06:45:

Siis mullahan on ollut lantio aina ihan viturallaan, eli vinkallaan ja tietysti myös lievää skolioosia. Saan sen korjattua korotuspaloilla tai pronaatio tuella (toisessa nilkassa pronaatio ongelmaa).

Toni kirjoitti 24.05.2007 at 22:06:45:

Ööö... miten sanallinen selitys on hankalaa? Yritä edes 

aina vaan puhutaan hoidosta, mutta koskaan ei kerrota miten se tehdään. Esim, kiropraktikko hoidothan ovat tiedossa tarkalleen, mutta mistään ainakaan Suomalaisesta netti- saitista en ole löytänyt tarkkaa kuvausta miten tuo Si-nivelen manupalaatio suoritetaan. Potkastaanko siinä perseelle 

tuollakin linkissäsi, oli vain:

"Paras tulos saavutetaan todennäköisesti siten, että aluksi manuaalisen terapian keinoin palautetaan selkärangan liikkuvuus ja korjataan mahdolliset virheasennot olkapäissä ja lonkissa.
Hoidon jälkeen

Manuaalisen hoidon jälkeen alkaa omatoiminen kuntoutus. "


Hmmm... Jos mä menisin vessaan ja painaisin perseen pöntön pohjalle ja sieltä sitten pois riehumalla, eli = "Blop"  oliskohan sitten Si-nivel kohillaan ?    

Moikka,

Noi Youtuben kiropraktikkovideot olivat vähän niinkuin kertomuksia omasta elämästäni (ei ole tullut mieleenkään, että rytmihäiriöt johtuisivatkin nikamista). Minä olen periaatteessa siinä tilanteessa, että pitäisi lonkkaleikkausta jo miettiä, mutta kun pyrin sitä siirtämään. Varsinkin vasen lonkka on aika pahasti kulunut.

Tuollaista kiropraktikkoa voisi kokeilla. Onko jollain suositella pätevää täällä Helsingissä. Voiko kiropraktikko saada aikaan vahinkoa - nuo niksautukset näyttivät aika rajuilta. Jos kiropraktikko saisi väännettyä nikamat oikeisiin asentoihin, niin pysyvätköhän ne niin ja toisaalta keskeyttäisikö se kulumisen etenemisen. (ehkä liian vaikeita kysymyksiä)

Jotenkin tuntuu, että kaikki "kulutetut lonkkalaiset" ovat harrastaneet melko lailla urheilua. Kait se on pakko myöntää, että urheilu edesauttaa kulumista. Vaikka näiden 10 vuoden aikana, kun olen eri lääkäreiden kanssa puhunut asiasta, niin vain yksi on sanonut, että urheilu saattaa edesauttaa kulumista.

Saakohan OMT-terapiaan helposti lääkärin lähetteen? Epäilen ja fysiatrikin joskus sano, että minulla olisi ongelmia SI-nivelessä. Eikös OMT-terapialla voisi parantaa tuon SI-nivelen toimintaa?

Kai fysiatri tietää mistä puhuu.    Meillä kunnan fysiatriaan kuuluu vaan painorajaitusten ja jumpan opettaminen. Ehkä varaan ajan sitten kohtapuoliin, kun saan vähän rahatilanteet hallintaan. Voisin myös kysyä työterveydestä asiasta.

Olin 24-vuotias kahden lapsen äiti kun pistävä kipu lonkassa alkoi. 27-vuotiaana se oli kulunut jo tekonivelkuntoon ja silloin  tekonivel vaihdettiin. Minulla on taustalla synnynnäinen lonkkien sijoiltaanmeno.

Muistan ajatukseni silloin. Kaksi pientä lasta. Ajattelin, että en jätä pientä lapsiani kyllä ja lähde sairaalaan, Sinnittelin  aika kauan ennen kuin menin lääkäriin. Takaraivossa oli lapsuuden monen kuukauden sairaalareissut. En edes tajunnut kuinka vakava asia nivelrikko on.

En ole koskaan ollut mikään himoliikkuja tai urheilija joten siinä minun elämääni ei tullut mitään menetystä. Päällimmäisenä oli vain toive siitä, että voisi kävellä vähän pitemmälle kuin roskalaatikko ja kivut vähenisivät.

Tänään on nivelet molemmissa lonkissa. Olen työelämässä ja käyn pitkillä kävelylenkeillä ja vietän normaalia elämää.

Vaihtoleikkauksia meille nuorena tekonivelen saaneille tulee useampia kuin vanhuksille, jotka saattavat pärjätä yhdellä leikkauksella.

On paljon lajeja joita voi harrastaa tekonivelellä joten urheileva elämäsi ei pääty tekonivelleikkaukseen.

Entisten ja nykyisten sairaalareissujen pituudessa on kyllä valtava ero, muistan että silloin 9-vuotias sisareni oli 1960-luvun alkupuolella monta viikkoa sairaalassa katkenneen käden vuoksi, siis käden eikä edes jalan! Nykyään lähetetään isostakin leikkauksesta muutaman päivän kuluttua kotiin.

Ajat on muuttuneet on.Kymmenvuotiaana makasin 7vuorokauttan petipotilaana,kun umpisuoleni leikattiin.Muistan vieläkin tädin,joka tuli aamuisin minua sänkyyn pesemään!Käännellään ja väännellään raakkui hän joka aamu ja jokaiselle.
Toista kaksosistani juoduttu nukuttamaa tämän tästä.Kerta maskinukutusta riitti nyt isompana.Sanoi hoitajalle esikäynnillä,että suoneen kiitos.Pienenä,kun ei osannu pitää sanallisesti puoliaan,huusi kauhusta jäykkänä,kun maski naamalle laitettiin.Nykyään ku äiti saa lyhkitoimenpiteissä olla leikkaussalissa kunnes lapsi nukahtaa.Osaston kautta toimenpiteissä heipat sanotaan leikkaussalin ovella.
Monen monta kertaa olen nukkunut joko tuolissa tai ohuella patjalla sairaalahuoneen lattialla,kun lapsi sairaalassa.
Jos huoneessa tungos,olen yrittäny olla pienenä ja näkymättömönä,kuitenkin läsnä lapseni luona,
On ne ajat muuttuneet...

Minäkin vuonna 1972 makasin 10 viikkoa sairaalassa lonkkatulehduksen kanssa. Suurimman osan ajasta kirjaimellisesti makasin koipi vedossa. Viereisessä sängyssä oli tyttö jolla oli selkärankatubi ja joka joutui olemaan sairaalassa puoli vuotta.

Vaikka meneekin jo ihan off topiciksi, kerronpa minäkin oman sairaalakokemukseni.

Pääni jäi traktorin takapyörän alle ollessani 5-vuotias (v-69). Tämä tapahtui loppukesästä pellolla, sadonkorjuun aikaan. TYKSissä olinkin sitten siihen saakka kun ensilumi satoi Turkuun. Eli kolmisen kuukautta.

Maatilaa pitäneet kiireiset vanhemmat ehtivät katsomaan kerran viikossa, lauantaisin.

Tuosta ajasta mieleeni jäivät harjoittelijat sinisine pukuineen (heillä oli aikaa askarrella meidän pienten potilaiden kanssa) ja päätinkin jo silloin lukea itseni "sinipukuiseksi sairaanhoitajaksi" ja niin myös tein .
Elämä on vienyt uusille urille, mutta sairaat lapset ovat edelleen lähellä sydäntä.

Muistan myös miten jouduin juomaan kahvia pillista, ja kuinka pahalta se maistuikaan! Mutta joka päivä oli kahvia saatava, 5-vuotiaana  . Pillillä siksi, että kasvohermohalvaus oli vääntänyt kasvoni vinoon eikä mukista juonti sujunut. Kyseinen vamma sitten korjattiin leikkauksella ja sain kauniit suorat kasvoni takaisin