Tarinoita

Koti Etsi Sisältö Palaute Jäseneksi

 

Takaisin

Niveltieto 2/2008:

Helsinki

Helsingin nivelpiirissä on kiinnitetty huomiota uinti- ja kuntosalimahdollisuuksien parantamiseen yli 70-vuotiaille sekä erityisryhmien kuntoutukseen. Tavoitteenahan on, että Helsingissä asiat olisivat yhtä hyvin kuin naapurikunnissakin, joissa kehitellään erilaisia kuntouttavia toimintamalleja ikääntyneille, jotta heidän toimintakykynsä ja mielenvireytensä säilyisivät mahdollisimman hyvinä mahdollisimman pitkään.

Myllypuron liikuntamyllyn Seniorisäpinöiden yhteydessä jätin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataiselle avoimen kirjeen, jossa kysyin mm. erityisuimakortista, tekonivelleikkauksen jälkeisestä kuntoutuksesta sekä ikäihmisten omatoimisesta kuntoutuksesta. Liikuntavirasto antoi kaupunginhallitukselle vastauksen, jossa todettiin mm, että keskeistä tulevaisuuden kannalta on se, ettei toimintakyvyltään eritasoisia ikääntyneitä suljeta liikuntapalvelujen ulkopuolelle.

Helsinki-työryhmä teki maaliskuussa kaupunginhallitukselle aloitteen ilmaisesta uinti- ja kuntosalimahdollisuudesta yli 70-vuotiaille helsinkiläisille. Kaupunginhallituksen vastaus tuli kuukauden päästä. Siinä todetaan, että väestöennusteiden mukaan ikääntyneiden asukkaiden määrä kasvaa Helsingissä jyrkästi seuraavien vuosien aikana. Muun muassa 65-74 -vuotiaiden määrä tulee kasvamaan yli 50 %:lla vuoteen 2020 mennessä. Yli 75-vuotiaiden osuus kasvaa vähitellen ja suurin kasvuvaihe ajoittuu vuoden 2020 jälkeen. Jotta ikääntyvä väestö säilyy toimintakykyisenä ja pystyy asumaan itsenäisesti kotona, tulee tämän väestönosan aktivointiin kiinnittää erityistä huomiota. Lisäksi vastauksessa todettiin, että kohtuullinen maksu sitouttaa paremmin osallistumaan säännölliseen toimintaan kuin maksuton palvelu.

Molemmat kirjeet ovat luettavissa Helsingin Nivelpiirissä.

Aurinkoista kesää kaikille! Nyt kannattaa siirtyä maauimaloihin tai luonnonvesiin vesijuoksemaan.

Suomen Nivelyhdistys ry  - PL 1328, 00101 Helsinki -  (09) 27 123 12  -  toimisto@niveltieto.net